Tänään tein ensimmäisen kerran ohjelman lihastreenin. Teen nuo lihastreenit kotona ainakin toistaiseksi. Tuossa tehdään kuutta eri liikettä tietyt määrät, sitten pieni tauko ja samat liikkeet uudelleen. Kukin liikesarja tehdään 2-6 kertaa kunnon mukaan.

Mulla oli omat epäilykseni ettei tuo kotijumppakaan ole niin kevyt kuin voisi kuvitella. Tein nyt eka kerralla kaksi kierrosta ja kyllä tuntuu ainakin peräsimessä. :D Kyykyt mulla sujui ihan hyvin, ei ollut helppoa, mutta sain tehtyä määrätyn määrän. Tajusin siinä myös miksi kyykyt on ensimmäisenä, sehän kohdistuu reisilihakseen minkä liikuttelu taas lämmittää koko kroppaa. Toimii siis alkulämmittelynä samalla.

Etunojapunnerrukset taas meni aivan penkin alle. Yksikään ei mennyt helpolla, hampaat irvessä sain ängerrettyä ensimmäisellä kierroksella 12 ja toisella 10. Olisi siis pitänyt saada 15 per kierros. Ensi kerralla enemmän! Penkkidippi kohdistuu myös käsivarsiin, niitä sain kuitenkin tehtyä vaaditun määrän pikkuisen huijaamalla (pidin parin sekunnin tauon joka toisen "dippauksen" jälkeen.) Käsivarsien lihakset mulla on siis aivan surkeassa kunnossa. Mutta kyllä se siitä.

Selkälihasliike meni vähän.. no tein sitä varmaan alkuun väärin, kun tuntui niin helpolle. Toisella kierroksella taisin tajuta homman jujun, sain kuitenkin kaikki tehtyä. Vatsarutistusten tekniikkaa mä en vaan tajua. Väkersin niitä vaikka kuinka kauan, kun tajusin tekeväni väärin, mutta en vaan saanut sitä menemään niin kuin piti. Luulen kuitenkin tajunneeni tekniikan, kun ruokaa laittaessa samalla tunnustelin mahaa ja kokeilin jännittää eri tavoin. Eli ensi kerralla toivottavasti paremmin. Taidan kyllä etsiä vielä lisäohjetta tuohon.

Viimeisenä muttei vähäisimpänä Hoover-niminen liike, eli vatsa lattiaan päin maaten, kyynärpäät ja varpaat lattiaa vasten jännitetään kroppa suoraksi. Siinä pidetään 20-30sekunttia. Ensimmäisellä kierroksella tein tuota raskaammalla tavalla jalat suorana ja sain juuri ja juuri pidettyä sen 20s. Toisella kierroksella menin suosiolla polvet maassa, silloin sain pidettyä juuri ja juuri sen 30s.

Kyllä hiki lensi tuolla treenillä! Vaikka mulla oli varmaankin rauhallisempi tahti, kun mietin niitä liikkeiden oikeita tapoja tuossa. Käsivarsiliikkeet meni huonommin kuin olin etukäteen ajatellut ja muut liikkeet paremmin. Tuosta treenistä on viitisen tuntia, tuntuu takapuolessa eniten, vatsassa ja käsivarsissa vähän. Teinköhän mä kuitenkin liian lepsusti.. Tukittu Luulisi että tuntuisi enemmän.

Hain tänään sen Fastin DietMixin, mitä suositeltiin palautusjuomaksi. Ehdin jo tutkimaan esim. iHerbistä olisiko joku vastaava tuote halvemmalla. Hintaero jäi kuitenkin niin mitättömäksi pikaisesti vilkaistuna vastaaviksi toteamieni tuotteiden kanssa, etten jaksanut alkaa tutkimaan tarkemmin. Ostin ton DietMixin mansikan makuisena ja se on niin hyvää että mietin jo pitäisikö rikkoa sääntöjä treenaamalla joka päivä ihan vaan tuon juoman vuoksi. Eh. Jos nyt ei kuitenkaan. Huomenna on taas ohjelmassa aamulenkki ja painon päivitys tonne sivupalkkiin.