Löytyihän se selitys alkuviikon turpoamiselle, iski sitten päälle "se aika kuusta". On ollut tekemistä sen verran paljon etten ole ehtinyt normaaliin tapaan kuulostella kehoani, jolloin olisin huomannut kyseisen ajan lähestyvän. Eipä tullut edes mieleen silloin viikonlopun syöpöttelyvimmassakaan, vaikka sellainen kuuluu aina asiaan. Ainakin mulla. Aina se kaksi päivää, jolloin mikään ei riitä ja suuhunsa voisi työntää vaikka kokonaisen hääkakun. Lisäksi siihen kuuluu turvotus ja kärttyily. Kumma tosiaan etten tajunnut, vaikka merkit oli noin selvät! Sitä se kiire teettää. Mutta nyt taas paremmalla mielellä kohti kevyempää huomista.
 

Aina sanotaan ettei saisi vaakailla joka päivä, mutta mulla kun on tämä "kaikki mulle heti"- vamma, niin enhän mä malta odottaa aina viikkoa sitä punnituspäivää. Joten mä punnitsen joka päivä, vaikka siinä onkin pientä heittelyä edestakaisin. Pääasia on, että suunta on alaspäin! Vaikka sitten vähän jojotellen. Mutta jäähän se jojokin sitten lopuksi sinne alas, jos sille ei tee mitään. 

P.S. Huomenna sauvakävelyä!