Ajattelin kirjoitella omasta jojottelustani. En mä tiedä hyödyttääkö tuo muita, mutta jospa se muistuttaisi itseäni siitä että tämä on se grande finale, eli tasan viimeinen kerta laihistellen. Muutaman kilon painon heilahtelut asia eri, mutta enää ikinä se ei nouse huippulukemiini (sinne melkein 90kiloon), eikä edes yli 70kg. Tai ehkä tuo 70kg on se raja, jolloin VIIMEISTÄÄN on syytä herätä ja laittaa läski kuriin.

Mennäänpä sinne aikajanalle.

1997-1998   talvena aloin lihoa. Suurin syy tuohon painonnousuun oli melkein jokapäiväinen irtokarkkien mässyttäminen. Ennen tuota syöpöttelykautta painoun uskoakseni n. 62-65kg (en muista, arvioin vain) ja 98 keväällä se oli noussut 2-3kiloa, eli jonnekin 65- 67kg tienoille. Sen verran että sen huomasi itse, kukaan muu ei sanonut mitään. Silloin kuvittelin laihtuvani jos jätän aamupalan syömättä ja juoksen iltapäivällä puolisen kilometriä. :) Ei ihan toiminut.

1998 lopulla muutin omilleni ja enää ei tarvinut salailla keneltäkään karkkien ja muiden herkkujen syöpöttelyä. Olin tuntenut siitä morkkista ja syöpötellyt salaa. Tässä vaiheessa paino nousi aika nopeasti yli 70kilon ja 72kg taisi olla silloinen huippulukema. Muistan ajatelleeni muutamaa vuotta myöhemmin, etten enää ikinä halua olla niin läski kuin silloin 72kiloisena. Itseinho tuolloin oli jotain aivan järkyttävää. 

1999 lopulla paino alkoi yhtäkkiä laskea ja jäi 67kilon tienoille. Uskon että kosmetiikka ja nätit vaatteet alkoivat kiinnostaa enemmän ja koska rahaa oli käytössä todella vähän, jostain piti nipistää. Turhat karkit sun muut jäivät siis pois. Tuo 67kg pysyi muutaman vuoden. Ehkä aikuistuin vähän ja aloin hyväksyä itseni paremmin ja sitä kautta kiinnostuin muustakin kuin oman rumuuteni märehtimisestä. En tiedä.

2002 kesällä laihduin viitisen kiloa. Onnistuin silloin saamaan vain osa-aikaisen työn ja mulla jäi kuussa rahaa ruokaan niin vähän että laihduin väkisinkin. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis; en muka voinut mennä sossuun "kerjäämään" vähän leveämpää leipää. Noh, painoin silloin noin 62kiloa ja tykkäsin kovasti silloisesta olemuksestani. Lihoin kyllä sitten nopeasti sen 5kg takaisin, kun sain taas hitusen paremmat tulot. Muistan vain pitäneeni kropastani erityisen paljon silloin 62kiloisena ja siksi se on tavoitteena nytkin. Haluan ainakin kokeilla onko se vielä yhtä mieleinen. Paino pysyi taas muutaman vuoden siinä 67kg tienoilla.

2005 aloin stressata opintoja ja työtäni ja stressiinhän on hyvä syöpötellä. Pakastimessa piti aina olla valkosipulivoipatonkia ja oli suoranainen ihme jos viikossa oli yksi päivä jolloin en syönyt sipsejä. Paino nousi taas muutaman kilon, sille n. 72kg tienoille. Olo oli turvonnut ja kamala, vaatteet eivät sopineet, ompelin jopa housuihini maailman rumimmat kiilat lantion kohdalle. Mitä kovemmin yritin olla syöpöttelemättä, sitä enemmän teki mieli kaikkea mahdollista. Mun käsitys laihisruoasta olikin pelkän makaroonin tai näkkärin syöminen, eh. Yritin silloin tutustua hiilareiden ja proteiinien maailmaan, mutta se tuntui niin hankalalle ja vaikealle. Lihominen ja halu olla laihempi lisäsivät stressiä entisestään ja ruokakin maistui sitä enemmän, mitä enemmän stressasin. Menihän sitä viinaakin silloin melkoisia määriä ja baarista aina kotiin joku pizzan tapainen kainalossa.

2006 muutin yhteen nykyisen mieheni kanssa, joka on niinsanotusti "ollut ruoka-aikaan kotona" ja useinmiten itse hellan ääressä. Kyseinen ketku on opettanut mulle herkkuja, joihin en yksinäni olisi edes koskenut, mm. kerman ja juustojen käytön ruoanlaitossa, lukuisten erilaisten juustojen ihanan maailman, rasvaa tirskuvat kanaravintolat, kotitekoiset pizzat viidellä eri lihalla ja kahdella eri juustolla (mainitsinko että niitä täytteitä oli yleensä n. 3cm kerros?) ja muutenkin kyseenalaisti mun ja monen muun ruokatottumuksia. Miten niin makaroonilaatikkoon ei voi laittaa pekonia? Kuka muka sanoo että hampurilaisia syödään vain yksi kerrallaan? Ai eikö majoneesi kuulukaan hernekeiton sekaan? Painoa tupsahti kymmenisen kiloa vuodessa lisää. Hupsista vaan.

2007 loppupuolella paino oli hivuttautunut lähelle 85kiloa ja siinä vaiheessa sain melkoisen shokin vaa'an lukemista. Nitistin vuodessa läskit vähemmäksi ja painon 72-74kg tienoille. Silloin laskin tarkkaan jokaisen suupalan kalorit, raivosin miehelle jos se söi sipsejä samassa huoneessa missä minä olin ja kävin säntillisesti tunnin kävelyllä kolmesti viikossa. Ja aina se lenkkeily tympäsi yhtä paljon. Koko päivän terveellinen syöminen kaatui aina siihen jos satuin syömään kaksi palaa suklaata ja sen jälkeen olikin ihan sama mitä söi ja miten paljon, niiden suklaiden jälkeen saattoi mennä litra jäätelöä ja pussi sipsejä. Aloittelin aina uudelleen ja uudelleen "uutta elämää", repsahdin, aloitin uudelleen, repsahdin taas.. Pidin tarkkaa kirjaa syönneistäni ja pidin siis 500kcal vajetta, joka oli ilmeisesti mulle liian suuri. Tai sitten se säntillinen syömisten kirjaaminen riipi hermoja liikaa. Paino laski kyllä, erittäin hitaasti, mutta se henkinen tuska oli aika kohtuuton pudonneeseen kilomäärään nähden. 

Talvella 2009 sain vastuullisen työn, joka kuitenkin soti pahasti omia arvojani vastaan ja stressasin työtäni valtavasti. En saanut nukuttua, vatsavaivoja oli yhtenään, töihin mennessä teki mieli itkeä. Ruoka toi taas lohduketta. Työsuhteen päättyessä kesällä 2009 olin lihonut kuutisen kiloa, kilo per kuukausi siinä työssä. Painoa oli joku 78kg ja morkkis läskeistä riivasi. Olin sitten tehnyt tyhjäksi suurimman osan siitä työstä ja tuskasta mitä olin kokenut laihduttaessani sen n. 10kg.

En sitten saanutkaan heti uutta työtä, vaan ahdistuin taas. Ja ruoka on tunnetusti kova täyttämään tyhjiötä. Maaliskuussa 2010 vaaka näytti järisyttävät 89,70kg ja silloin koin taas jonkinlaisen ahaa- elämyksen. Lisäksi ikäkriisi alkoi painaa ja se tosiasia, että pudotettavaa on melkein 30kg. Se on suuri määrä ja kuinkahan mahtaa iho palautua? Päättelin että mitä nuorempana sen pudotan, sen parempi. Pistin vauhtia töppösiin. Keksin itselleni tarpeeksi tekemistä, etten mieti ruokaa koko ajan ja karsin heti kaikki turhat herkut pois. Mietiskelin kuitenkin laihduttamista kunnolla eri kanteilta ja lueskelin netistä muiden kokemuksia. Kehitin sitten muutaman teesin, jotka ovat auttaneet itseäni vaikeiden aikojen yli. Kirjoittelen niistä joskus myöhemmin, nyt pitäisi olla jo unten mailla!
 

Sen vaan sanon, että kaiken tuon energian olisi ehkä voinut käyttää johonkin rakentavampaankin. Ihmettelen miten mies on kestänyt mun kiukuttelua. Viimeisin laihdutus on sujunut siltä osin aika kivuttomasti, en ole tiuskinut muille tai jättänyt lähtemättä jonnekin syystä että saatan siellä joutua taistelemaan jotain keksejä vastaan. Alkoholi ei edes kiinnosta enää, kesällä join pari tuopillista, mutta ei se vain tuntunut samalle kuin ennen. En ole absolutisti, olen vain ilman kun ei tee mieli ja otan jos tekee mieli.  Käyn konserteissa ja muutaman kerran vuoden mittaan jopa baarissa, mutta ilman alkoholia, ilman rasvapizzaa aamuyöstä ja ilman krapulamässyjä. :)  Mieliala on kohentunut hurjasti ja saan uskomattoman paljon iloa erilaisista pikkujuista, joita pystyn nyt tekemään. Vaikka kyykistelemään ilman että polvet puutuu. Maalissa ei olla vielä, mutta pian kutenkin! :)